keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Sisustusjekkuja Nro.2

Esittelin tovi sitten uudenkarhean omakotitalon sisustuskuvia Sisustusjekkujen valloittama koti. Kodin saaman positiivisen palautteen innoittamana päätin vielä kirjoitella näistä sisustusjekuista hieman tarkemmin. Tässä siis muutama vinkki, joita voit kenties hyödyntää omassa kodissasi!

perjantai 18. lokakuuta 2013

AAVA Helsinki.

Löysin kätköistäni Habitare-messuilta laukkuuni sujahtaneen AAVA Helsingin esitteen. Ajattelin vinkata muillekin, jotka eivät ole vielä asiasta kuulleet. Kyseessä on siis uudenlainen verkkogalleria, jonka tarkoituksena on tarjota kohtuuhintaista taidetta. Näin taide saadaan etenkin myös nuorten ulottuville. Taulujen hinnat asettuvat reilusta sadasta eurosta kolmeen sataan. Öljyväriteokset visioi tuoreet taiteilijan alut ja yhdestä teoksesta tehdään muistaakseni viitisenkymmentä vedosta. Minun silmään nämä taulut näyttivät laadukkailta ja kivoilta! Tauluilla on yleensä n. 3-7 päivän toimitusaika ja lisäksi 3 viikon tyytyväisyystakuu, jonka aikana taulun saa palauttaa ja saa rahat takaisin! Tauluja voi katsella AAVA Helsingin sivuilla: http://www.aavahelsinki.com/.

Teos: Huurre / Kuva: www.aavahelsinki.com

Teos: Intohimon suudelma / Kuva: www.aavahelsinki.com

Teos: Maisema / Kuva: www.aavahelsinki.com 

Teos: Peek-a-Book vol. 3 / Kuva:  www.aavahelsinki.com

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Modernia löylyhuonetta etsimässä.

Kuva: Helo Himalaya

Törmäsin Helon uutuuskiukaaseen, jonka uumenissa on vesisäiliö. Kiuas kostetuttaa löylyhuoneen jo lämmityksen aikana. Saunomisen ystävän korvaan tuo vesisäiliö kuulostaa aika hyvältä ajatukselta. Jos jollakin on kokemusta kyseisestä kiukaasta, niin mieluusti kuulen mielipiteitä!

Minua viehättää myöskin kiukaan monikulmikas rei`itys. Graafiset muodot vaan iskevät ja tähän samaan muotokieleen olen törmännyt muun muassa Pukkilan uutuuslaatoissa, joista löytyy aivan ihana monikulmainen mosaiikki! Siitä tulikin mieleeni, että mitä jos pikkuhiljaa jo unohdettaisiin kiukaan taakse laatoitetut rouheat kivimäiset pinnat ja pistetään enemmän graafisuutta peliin? Lopputuloksesta voisi tulla aika tyylikkään moderni, mikäli rouhean kiven sijasta seiniin asennetaan simppeliä ja muotoilullaan sävyttävää laattaa!

Kuva: Pukkila Shape

Sitten jos kiuas ja kaakelit yhdistetään tämänmoiseen miljööseen, niin toimisi aika nätisti!

Kuva: modernipuutalo.blogspot.fi

maanantai 7. lokakuuta 2013

Shine bright.

Kuva: Innojok

Nyt saadaan kirkasvaloa kattoonkin! Innoluxin Candeo toimii kirkasvalolaitteena, tehokkaana lukuvalona sekä tunnelmavalaisimena. Valaisimen värilämpötilaa voi muuttaa lämpimän valkoisesta puhtaan valkoiseen. Valaisinta saa mustana, valkoisena ja punaisena. Joka sävyssä valaisin roikkuu tyylikkään mustan tekstiilijohdon varassa. Tosi kiva uutuus! :)

torstai 3. lokakuuta 2013

Sisustusjekkujen valloittama koti.

Tarjoilen tässä kurkistuksen Lempäälään kohonneen tuoreen omakotitalon sisustukseen. Koti on täynnä hauskoja ja ihastuttavia yksityiskohtia! Osa näistä katseenvangitsijoista on juurikin niitä, jotka antoivat suuntaa koko sisustuksen tyylille. Osa ideoista on taas suunnitteluprosessin tulosta!

Tähän nuoren perheen kodin sisustusprojektiin sujahdin mukaan siinä vaiheessa, kun talon pohjapiirustukset oli valmiit ja kiintokalusteista (Puustelli) oli lähestulkoon valmiit suunnitelmat. Minulle annettiin tehtäväksi talon pintamateriaalien suunnittelu - lattiat ja seinät. Lisäksi suunnittelin kalustejärjestystä ja ideoin värimaailmaa sekä irtokalusteita. Pintoihin tein tarkat tuote-ehdotukset, mutta kalusteista hahmottelin lähinnä mitat, materiaalit ja sävyt. Tämä oli todella toimiva tapa tässä projektissa, koska entisiä kalusteita oli jonkin verran ja perheellä oli myös jotain haavekalusteita. Lopulliset kalustevalinnat ja hankinnat muotoutui  minun suuntaa antavan suunnitelman pohjalta vuoropuhellen. Minä saatoin ehdottaa jotain mieleen noussutta sisustustuotetta ja Elina, perheen äiti, pyysi kommentteja tekemistään sisustuslöydöistä. Näin soljuen suunnitelma on saavuttanut nykyisen muotonsa!

Suuri kiitos Elina ja Petri hauskasta sisustusprojektista! Oli tosi innostavaa tehdä projektia, jossa lähestyttiin sisustusta yksityiskohdat edellä. Valmiina oli salmiakkityynyä, pallotuolia, Fatboy-koiranpetiä, keinuhevosta ja vaikka mitä. Meillä oli Elinan kanssa todella yhteneväinen ajatus siitä, mitä lopputulokselta haetaan. Välillä meinasi hymyilyttää, kun Elina ehti sanoa ensin ääneen sen ajatuksen, joka oli juuri itsellekin pulpahtanut mieleen! :)

Tässä muutama kuvajainen ja lisää kuvia sekä tarinaa rakennusprojektista ja talosta Rakentaja.fi -sivuilla: http://www.rakentaja.fi/tuoteinfo/TM_1512_kastellitalolempaalaan.htm#.Uk2mANJHCl4.



































Jaksoitko skrollailla tänne asti? ;D 

Tässä vielä asiakaspalautetta projektista:
"Todella hyvä ja meidän tyylinen suunnitelma, mutta vain moninkertaisesti parempi, kuin olisimme itse koskaan saaneet tehtyä! Ja säästi kymmeniä tunteja vaivaa, ettei tarvitse kiertää itse tapetti- ja laattaliikkeitä eikä lopputulos olisi ollut näin hyvä! Palvelun hinta säästi varmaan monta omaa työtuntia ja vikahankintaa. Kannatti toteuttaa näin rakentajaperheen näkökulmasta!" Elina