torstai 18. huhtikuuta 2013

Vink vink ;).

Meitä design-nälkäisiä hemmotellaan Tampereella kahtena seuraavana viikonloppuna. Edessä jo häämöttävän viikonlopun sunnuntaina järjestetään tuttuun tapaan Pakkahuoneella
Designtori Kevät 2013http://designontampere.com/tapahtumat/
Ja tästä viikonpäästä kannattaa suunnata Tallipihalle lauantaina ja/tai sunnuntaina, jossa tarjoillaan 
Näitä en ainakaan minä voi ohittaa! :)

Niin ja mikäli haaveilet talon rakentamisesta, niin tulevana sunnuntaina (21.4.) on Lempäälässä Tärräntiellä Kastellin talonäyttö. Talo on sisustusvaiheessa ja kohteessa esillä myös Tila- ja kalustesuunnittelu Piia Toivasen kädenjälkeä: http://www.kastelli.fi/Naytokset/Talonaytos-Lempaala-/.



Designtori Kevät 2013

Rymsteeraus POP-UP

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ikea Stockholm 2013




Taidan olla ihastunut! Maaliskuussa -13 Ikealta alkoi tipahdella suunnittelijainfoa pop-up-olohuoneesta, joka oli auki keskellä Helsinkiä Galleria Esplanadilla. Harmikseni en päässyt juuri silloin tutustumaan kyseisessä olohuoneessa esillä olleeseen uuteen Ikea Stockholm -mallistoon. Mutta tuotekuvat kertoivat, että hyvin mielenkiintoista on tulossa! Mallisto on tullut myyntiin kaikkiin Suomen Ikea tavarataloihin 2.4. Viikonloppuna kävin Tampereen Ikealla ja siellä oli jo muutamia uutuuksia esillä. Täytyy sanoa, että tykkään tästä retroiluun vihvahtavasta tyylistä! Muutama herkkunen voisi kotiutua myös omaan kotiini :). Sarja sisältää myös hauskoja astioita.