torstai 13. helmikuuta 2014

Remontilla heräteltiin uuden talon henki!

Tämä 80-luvulla rakennettu omakotitalo sai uuden ilmeen, kun viime vuonna talossa tehtiin mittava remontti. Saatiin Isku Keittiön Marjaanan kanssa mieluisa kutsu tutustumaan yhteisen projektin lopputulokseen. Käytiin viime viikolla kahvittelemassa talolla ja saatiin oikein rauhassa höpistä porukalla remonttitunnelmia ja fiilistellä suurta muutosta, jonka talo remontissa koki. 

Minusta talossa on aivan uuden omakotitalon henkeä. Seinien poistot toivat tullessaan luontevia tilaratkaisuja ja avaraa tilaa. Olohuone ja keittiökin ovat nyt tämän päivän mieltymysten mukaisesti yhtenäistä tilaa. Ikkunoiden vaihdot raikastivat myöskin osaltaan ilmettä tähän päivään. En ole kuulemma ainoa, joka on luonnehtinut taloa uudeksi. Tässä on siis hyvä esimerkki siitä, että aina ei ole järkevää vaihtaa uuteen vaan "vanhaakin" voi muokata hyvin erilaiseen muotoon.

Talossa on 2 kerrosta ja remonttia toteutettiin molemmissa kerroksissa. Suurimman muutoksen koki yläkerran tilat. Keittiön ja olohuoneen väliltä poistettiin seinää, jolloin tilasta kuoriutui valoisa ja avara kohtaamispaikka. Seinää kaatui myös makuu- ja kodinhoitohuoneen väliltä, kun yläkerran kodinhoitohuone koettiin tarpeettomaksi. Näin saatiin lisätilaa makuuhuoneeseen. Toteutetut seinäratkaisut onnistui meidän kaikkien mielestä tosi hienosti, koska lopputuloksesta tulee fiilis "näinhän tämä pitääkin olla".

Remontoinnin kokeneet tilat pintojen ja kiintokalusteiden uusimisen lisäksi myös irtosisustettiin. Osa kalusteista ja tekstiileistä on entisestä sisustuksesta ja paljon on myös hankittu uutta. Tässä kodissa tavoiteltiin klassista ja kodikasta lopputulosta. Mitään ultramodernia ei haluttu. Perheelle on myös pintojen hyvä puhdistettavuus tärkeää, joten siihenkin kiinnitettiin erityishuomiota.

Tunnelma on jännä asia! Vaikka sitä koettaa vangita linssin läpi, niin se harvoin onnistuu täydellisesti. Tunnelman voi kokea puhtaimmillaan tilassa ollessa. Merkittävä tunnelma-jälki minuun jäi erityisesti tämän kodin wc:stä. Perheen äiti osuvasti kuvaili tilaa omaksi "hotelli wc:ksi" :), jonne hän mielellään aamuisin suuntaa kaunistautumaan. Wc on tunnelmaltaan lämminhenkinen ja siitä puuttui tietty wc-tilojen kliinisyys. Koteloinnin päälle sijoitettujen tuikkujen luoma valomaailma teki tilasta vielä vähemmän wc:mäisen. Miellyttävä tunnelma saavutettiin mielestäni myös muissa tiloissa, mutta wc:n kohdalla onnistuttiin erityisen hyvin!

Kiitos perheen äidille kahvista, herkuista ja mukavasta jutusteluhetkestä. Ne on niitä parhaita hetkiä, kun projekti on saatettu sujuvasti loppuun ja kuulee tyytyväisiä mietteitä kodin asukeilta. Ja tietenkin kovasti onnea ja mukavia hetkiä uudistuneeseen kotiin! :)

Näkymä olohuoneesta keittiöön. Ennen tässä näkymässä oli keittiötä ja olohuonetta jakava seinä.
Näkymä eteiskäytävästä keittiöön. Koristekiveä käytettiin tehosteena useammassa seinässä.
Näkymä eteiskäytävästä keittiöön. Uudet ikkunat ja niihin mittatilaustyönä teetetyt laskosverhot toimivat
pisteenä i:n päällä ja tukevat muuta sisustusta
Muuton puinen Nerd -baarituoli tukee jo olemassa ollutta vihreää lankaa. Vihreä kuuluu perheen lempiväreihin ja
tuolin sävy istuu muuten toivottuun luonnonläheiseen, harmoniseen värimaailmaan kauniisti.
Keittön ja olohuoneen väliltä poistettu seinä yhdistää nyt olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön yhtenäiseksi
kokonaisuudeksi. Baariniemekkeen ääressä on kiva kokkailla yhdessä ja se toimii erinomaisena lisätilana
tarjoiluille. Tosin tämä perhe on onnekas, koska tilaan mahtui hienosti 240 pitkä ruokapöytä. Kelpaisi varmaan
meille muillekin! ;)

Näkymä keittiöstä eteisaulaan. Taustalla näkyy portaikon päätyseinä, joka sekin sai pinnakseen
eläväsävyisen koristekiven. Tässä projektissa keittiö suunniteltiin yhdessä Isku-keittiön Marjaanan kanssa.
Minä heitin materiaaliehdotukset ja Marjaana otti päävastuun kalustesuunnittelusta.
Mademoiselle-keinu hennon vihreässä asussa. Tuolilla on tunnearvoa, sillä se säilytettiin entisestä sisustuksesta.
Olohuoneen ehdoton katseenvangitsija on tämä rouhea koristekiviseinä. Seinän  korkeus ja pintaa korostavat
katon spottivalot tekevät seinästä näyttävän.
Makuuhuoneeseen tuo ilmettä herkkä luontoteema. Cole & Sonin 50-luvun klassikkotapetti ja
Puro -sängynpääty muodostavat tyylin ytimen. Tapetissa kaunis uutuusväri.

Makuuhuoneen luontoteema jatkuu wc:n sisustuksessa. Himmeämmässä valaistuksessa tapetin oksakuviointi
herää valoineen ja varjoineen eloon. WC:n yhtenäisessä värimaailmassa erilaiset materiaalit pääsevät oikeuksiinsa.
WC:ssä tönöttävä tuikkumökki, tunnelmallista :)!
Alakerran wc:hen luotiin valoisampi värimaailma tilan pienen koon vuoksi. Vihertävä lasimosaiikki sujahtaa
sopivasti sisustuksen vihreään lankaan.
Lasi tuo sopivasti pientä ylellisyyttä ja laatasta heijastuva valo tuo lisää tilantuntua.


Kurkistus kuvakollaasin muodossa menneeseen.

Ei kommentteja: