perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulutervehdys.


Vuosi on jälleen aherrettu. Lämmin kiitos kaikille kanssani kulkeneille! Nautitaan joulusta ja tunnelmasta. Akkujen latauksen jälkeen on tiedossa monenmoista uutta ja jännittävää! ;)

Ihanaa joulua ja onnellista vuotta 2014!

Toivoo, Piia

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kettukarkki ja minä.

Kuvat: www.kotivinkki.fi
Kettukarkki eli Pihlaja ei ole kuulunut oikein koskaan makusuosikkeihini. Johtunee siitä, että suussani maistuvat paremmilta voimakkaat salmiakit ja kirpsakat hedelmät makean marmeladin sijaan. Kettukarkin visuaalinen ilme on kuitenkin ollut aina koukuttava. Kuvan sulavalinjainen ketunpää retroilevine värisävyineen on minusta tosi kaunis. Kuva on jotenkin tasapainoinen ja siinä on kaikki kohdallaan. Siksipä olenkin aika ihastunut Fazerin ja Vallilan yhteistyöstä, jonka tuloksena saadaan nauttia sisustuksessa Kettukarkista ja vähän muistakin Fazerin makeisista. Keväällä Vallilan valikoima täydentyy "Kettukarkki" sekä "Karkkipäivä" tekstiileillä. Kettukarkki sopii hyvin näyttäviksi sivuverhoiksi, mutta Karkkipäivän näen ennemmin ehkä sisustustyynyinä ja muina vähän pienempinä kangaspintoina. Fazer on osannut luoda taitavasti aikoinaan herkuille aikaa kestävät ilmeet. Sillä aika usein näinä päivinä törmää Salmiakkiseen musta-valkoiseen vinoneliöön ja Mariannen puna-valkoiseen vinoraitaan myös muissa, kuin herkutteluyhteyksissä!

Kuva: www.vallilainterior.fi

torstai 5. joulukuuta 2013

Valmiissakin kodissa riittää viimeistelemistä.

Kuvat: Rakentaja.fi

Elinan ja Petrin uuteen kotiin on tutustuttu jo parissakin blogipostauksessa: Sisustusjekkujen valloittama koti ja Sisustusjekkuja Nro.2. Kerroinkin jo aiemmin, että Rakentaja.fi:ssä on seurattu rakennusprojektin vaiheita. Nyt sinne on julkaistu juttu, jossa on lisää sisustuskuvia talosta. Suosittelen tutustumaan, sillä kuvaaja-Jarnon linssi on katsellut sisustusta myös hieman erilaisista kuvakulmista, kuin kohteesta on aiemmin nähty. Siellä me yhtaikaa pörrättiin ympäri taloa ja räpsittiin kuvia. :) Jarno otti kuvia myös ulkoa. Talossa on muun muassa tosi kivan suuri sisääntuloterassi! Siinä karisee sopivasti kulkiessa suurimmat kengänpohjaan tarttuneet hiekanmuruset ja lumet ennen astumista sisätiloihin. Jutussa on myös kullanarvoisia vinkkejä erityisesti muille rakentajille. Valmiissakin kodissa riittää viimeistelemistä "klik-klik"! :)

maanantai 2. joulukuuta 2013

Blogimatto.

Blogimaton titteliä kantaa Ikean Stockholm -villamatto. Blogimaailmassa tälle matolle on koetettu löytää vaihtoehtoa ja useampi bloggaaja on vaihtoehdoksi ehdottanut Kodin Ykkösen  Pandora -villamattoa, joka kuuluu Anno -sarjaan. Matto on mustavalkoinen ja siitä saa myös hulppean isoa 200*290 cm kokoista mattoa. Ei ihan yllä Stockholmin suurimpiin mittoihin, mutta lähestulkoon. Ja on Pandorassa myös sama villainen materiaali. Mutta tunnelmaltaan ja tyylillisesti mielestäni paremmin samalle viivalle Stockholmin kanssa sopii Anno -sarjan Siru, Siksak ja Lankku. Materiaali tosin on villan sijasta puuvillaa.

Stockholmin haaste on valkoisten palkkien kellertävä sävy. Tämän takia runsaasti valkoista sisältävään sisustukseen mattoa on hankala sijoittaa. Matto näyttää helposti likaiselta puhtaamman sävyisten valkoisten pintojen rinnalla. Ihmettelen aina, miten netin blogikuvissa kyseisen maton sävyt näyttävät hyvin puhtaasti musta-valkoiselta (koska sitä sävyt ei todellisuudessa ole). Anno -sarjan mattojenkaan valkoiset kuviot eivät ole aivan valkoiset, mutta taittavat harmaaseen. Tällainen sävytaite on himpun helpompi istuttaa esim. musta-valko-harmaaseen sisustukseen.

Anno -sarjasta, kuten Stockholmistakin on saatavilla tosiaan useampaa kokoa ja suurin (200*290 cm) matto kokoaa mukavasti olohuoneen kalusteet kotoisaksi rykelmäksi. Jos tykkäät rennommasta tyylistä, mattokokonaisuuden voi koota useammasta pienemmästä matosta. Siitäpä sitten valkkaamaan oma suosikki ja oman kodin sävyihin sopiva vaihtoehto! :)

Vinkki! Nyt näyttää vielä huomisen (3.12. asti) olevan Kodin Ykkösellä voimassa tarjous: kaikista matoista -30% plussakortilla.

Blogimatto, Ikea Stockholm (kuva: http://www.ikea.com/fi/fi/)
Kodin 1, Anno Pandora (kuva: http://www.kodin1.com)

Kodin 1, Anno Siru (kuva: http://www.kodin1.com)
Kodin 1, Anno Siksak ja Lankku (kuva: http://www.kodin1.com)
Rennon mattorykelmän fiilis