keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kettukarkki ja minä.

Kuvat: www.kotivinkki.fi
Kettukarkki eli Pihlaja ei ole kuulunut oikein koskaan makusuosikkeihini. Johtunee siitä, että suussani maistuvat paremmilta voimakkaat salmiakit ja kirpsakat hedelmät makean marmeladin sijaan. Kettukarkin visuaalinen ilme on kuitenkin ollut aina koukuttava. Kuvan sulavalinjainen ketunpää retroilevine värisävyineen on minusta tosi kaunis. Kuva on jotenkin tasapainoinen ja siinä on kaikki kohdallaan. Siksipä olenkin aika ihastunut Fazerin ja Vallilan yhteistyöstä, jonka tuloksena saadaan nauttia sisustuksessa Kettukarkista ja vähän muistakin Fazerin makeisista. Keväällä Vallilan valikoima täydentyy "Kettukarkki" sekä "Karkkipäivä" tekstiileillä. Kettukarkki sopii hyvin näyttäviksi sivuverhoiksi, mutta Karkkipäivän näen ennemmin ehkä sisustustyynyinä ja muina vähän pienempinä kangaspintoina. Fazer on osannut luoda taitavasti aikoinaan herkuille aikaa kestävät ilmeet. Sillä aika usein näinä päivinä törmää Salmiakkiseen musta-valkoiseen vinoneliöön ja Mariannen puna-valkoiseen vinoraitaan myös muissa, kuin herkutteluyhteyksissä!

Kuva: www.vallilainterior.fi

Ei kommentteja: